Kivityypin vuosi armeijassa

Oli pimeää. Oli raskas hengittää. Hikipisarat valuivat kasvojani pitkin siitä huolimatta, että puhallinsuojain suolsi tasaisena virtana NBC-suodatettua ilmaa kasvoilleni yli 120 litraa minuutissa. Suojavarusteet vaikeuttivat liikkumista, mutta silti näyte epäilyttävästä kaivosta oli otettava ilman että kontaminoi itseään tai muita. Kuumalta alueelta tuli päästä pois mahdollisimman pian, joten virheisiin ei ollut varaa.

Onneksi kyseessä oli vain harjoitus, jonka tarkoituksena oli kehittää SIBCRA-toimintaamme. SIBCRA joka tulee sanoista Sampling and Identification of Biological, Chemical and Radiological Agents tähtää forensiiviseen näytteenottoon sekä näytteiden analyysiin ja oli oleellinen osa koulutustamme suojelun erikoisosastossa. Suojelun erikoisosasto on Puolustusvoimien korkean valmiuden suojelutiedusteluyksikkö jonka keskeiseen toimintaan sisältyy myös CBRN kenttälaboratorio ja joka on osa Suomen kansainvälistä valmiusjoukkotuotantoa. Pääasiallinen syy pitkän kaavan varusmiespalvelukseen hakeutumiselle vielä jatko-opiskeluiden kynnyksellä olikin juuri kenttälaboratoriokoulutus, jonka odotin olevan oivallista täydennyskoulutusta aiemmalle osaamiselleni.   Kenttälaboratoriojärjestelmään sisältyvät kemiallinen, biologinen, radiologinen ja kenttähygienialaboratorio. Näistä kenties kemiallinen ja radiologinen saattavat etäisesti soittaa geologin kelloja, mutta muutoin mahdatte ihmetellä, miten oikeastaan geologi on tällaiseen soppaan lusikkansa heittänyt.

Kersantti Kivityyppi

Kaikki alkoi kesällä 2015 samaan aikaan kun olin viimeistelemässä graduani ja suunnittelemassa jatko-opintoprojektiani Kiinan Sisä-Mongoliassa. Samalla tiesin, että vielä suorittamaton varusmiespalvelus vaanii ihan kulman takana. Olin aiemmin kuullut hyvältä ystävältäni mahdollisuudesta suorittaa varusmiespalvelus ”jonkunlaisessa labrakoulutuksessa”, josta totta kai otin intopinkeänä lisää selvää. Niinpä päädyin Suomen kansainvälisten valmiusjoukkojen (SKVJ) Suojelun erikoisosaston (SEO) erillishaun pääsykokeisiin. Pääsykokeissa mitattiin vauhti- ja lihaskestävyyttä, tehtiin evakuointi- sekä logiikka- ja psykologiset testit ja englanninkielinen haastattelu. Pääsykokeet menivät ilmeisen hyvin, sillä tovin päästä postilaatikkoon kolahti kirje, jossa toivotettiin tervetulleeksi palvelukseen Suojelun erikoisosastoon Porin prikaatiin alkaen tammikuussa 2016.

Alkuosa palveluksesta, niin sanottu peruskoulutuskausi eli P-kausi, sujui jotakuinkin samaa kaavaa seuraten kuin kaikilla muillakin pioneeriaselajissa palvelevilla maavoimissa Porin prikaatissa. Tähän sisältyi asekäsittelyä, majoitusharjoituksia ja sotilaan peruskäyttäytymisen opettelua kaiken muun sotilastoiminnan, kuten tetsaamisen, ohella. Vasta peruskoulutuskauden jälkeen aliupseerikoulussa koulutuksemme eriytyi ja pääsimme käsiksi kenttälaboratorioon sekä tutustumaan erilaisiin CBRNe (Chemical Biological Radiological Nuclear Explosives) uhkiin asiantuntijaluentojen muodossa. Vaikka valmiusjoukkokoulutus sisältää myös paljon jääkäritoimintaa sekä kriisinhallintakoulutusta, tärkeimmäksi aseeksi kohosivat pian pipetti ja pumpetti. Kenttälaboratorion pääasiallinen tehtävä on suorittaa analyysejä ja tuottaa asiantuntijapalveluita. Tarkemmin kenttälaboratorion suorituskykyjä erittelemättä, toiminta sisältää moderneita analyysimenetelmiä kaasukromatografiasta ioniliikkuvuus-, gamma- ja Raman spektrometriaan sekä pikatesteistä PCR:ään. Hyvin varhaisessa vaiheessa selvisi, että koulutuksemme oli rakennettu laadukkaaksi ja opin hyvin lyhyessä ajassa laboratoriotoiminnasta enemmän kuin olin olettanut mahdolliseksi. Toisin sanoen koulutus oli selkeästi räätälöity juuri meitä silmällä pitäen ja se näkyi! Lisäksi 347 päivän varusmiespalveluksen aikana laboratoriojoukkue suoritti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen bioturvakurssin, joka oikeuttaa työskentelemään BSL-3 (Biosafety Level 3) laboratoriossa.

RECCEX16. Suomalainen ja norjalainen suojelutiedustelija pohdiskelevat yhdessä. Pic: Maavoimat.

Erityisesti kriisinhallintakoulutuksen alettua puoli vuotta palveluksen alusta, varusmiespalvelus monipuolistui entisestään. Ehkä hohdokkaimpia kohokohtia haastavien laboratoriotehtävien ohella olivat helikopterikoulutus ja barettimarssikoe. Pääsimme siis mm. lentelemään eurooppalaisvalmisteisella joka sään kuljetushelikopterilla NH90:lla. Makeeta! Barettimarssikoe sen sijaan oli jollain toisella tapaa unohtumaton. Reilun kahden vuorokauden aikana suoritettiin n. 150 kilometrin polkupyörä- ja jalkamarssi, joka sisälsi erilaisia kriisinhallintaa ja SERE (Survival, Evasion, Resistance and Escape) -toimintaa sivuavia rasteja. Kaksi unetonta vuorokautta ja useiden kilometrien suojanaamarimarssi olivat fyysisesti haastavia. Helpotusta unenpuutteeseen ei tuonut parin tunnin epätoivoinen yritys nukkua kylmästä täristen avaruuspeitteeseen kietoutuneena itsetehdyssä laavussa. Maaliin pääsyn jälkeen fiilis oli kuitenkin mahtava, varsinkin kun kultaisen jellonan sai kiinnittää barettiinsa. Laboratoriokoulutuksen osalta hienoin kokemus oli osallistuminen kansainväliseen suojelualan harjoitukseen RECCEX16:een Ruotsin Uumajassa. Harjoitukseen osallistui Suomen ja Ruotsin lisäksi Tanska, Iso-Britannia ja Norja. Tässä vaiheessa minut oli jo valittu kenttälaboratoriojoukkueen varajohtajaksi ja kemiallisen laboratorion johtajaksi. Tehtävässäni pääsin esittelemään kansainväliselle NATO-delegaatiolle kenttälaboratorion toimintaa sekä tekemään yhteistyötä muiden maiden näytteenottotiimien ja laboratorioiden kanssa. Lisäksi tästä lähtien tehtäviini kuuluivat analyysitoiminnan valvominen kemiallisen laboratorion lisäksi myös biologisessa ja RN-laboratoriossa. Samalla toimenkuvani vaihtui analyysin tekijästä ja näytteenkäsittelijästä lähinnä toimistotyöntekijäksi, sillä suurin osa ajastani kului raportteja, riskinarviointeja ja erilaisia suunnitelmia laatiessa.

Monille varusmiespalvelus on unohtumatonta aikaa. Niin myös minulle. Tätä kirjoitusta näpyttäessä varusmiespalvelustani on vielä jäljellä 45 päivää ja takana 302. Loppusuoralla siis ollaan. Jollei mitään karmeata enää tule vastaan, kokemus on ollut 10+. Suosittelen. PS. Vaimokin on jaksanut kotona odottaa kiltisti :)

Lyhyt kuvaus tehtävistäni ja kokemuksistani (Lisätty 9.2.2017):
Haastattelu Ruotuväki-lehdessä 

Heippa kaikille!

Olen tohtoriopintojani geotieteissä aloittava vastavalmistunut filosofian maisteri Helsingin yliopistosta. Luin pääaineenani geologiaa, tuota kivimiesten rakastamaa tiedettä. Geologia eli oppi maasta tutkii kivien lisäksi myös monia muita ilmiöitä ja lainalaisuuksia lähiympäristöstämme aina avaruuden syövereihin. Aloitin opintoni maantieteellä vuonna 2009, mutta huomasin pian, että se mikä lukiossa mielletään luonnonmaantieteeksi (silloinen lempiaineeni), olikin oikeastaan geologiaa. Minulla ei ole mitään maantieteilijöitä tai maantiedettä vastaan, päinvastoin maantieteilijät ovat tosi mukavaa porukkaa. Ei vain ollut mielestäni hohdokasta kuluttaa suurinta osaa opiskelusta karttojen rustaamiseen tai pohtia täsmälleen oikeanlaisen pohjoisnuolen metafyysistä merkitystä osana hyvää kartografista etikettiä. Ennemmin koen tärkeäksi korostaa kysymystä miksi. Toki kartografia on myös geologisten (ja fysikokemiallisten) ilmiöiden laajuuden ja toistensa välisten yhteyksien selittäjänä mitä mainioin työkalu. Geologia  kuitenkin tutkii tarkemmin myös mikromittakaavan ilmiöitä ja kykenee monisyisesti yhdistämään ne globaaliin kontekstiin. Geologia myös nojautuu ehkä vahvemmin biologiaan sekä koviin tieteisiin kuten fysiikkaan ja kemiaan.

Kivityyppi ominaisessa ympäristössään (yhdessä niistä)

Yhä edelleen geologia on tiede, josta tiedetään vähän jos mitään kivenpölyisten työkammioiden uumenien ulkopuolella. Yleensä geologia ja maantiede sekoitetaan poikkeuksetta toisiinsa, olkoonkin se osin oikeutettua tutkimuskohteiden samankaltaisuuden takia. Pyrinkin blogissani purkamaan ajatuksiani niin geologian opiskelusta, geologiasta tieteenalana ja siitä mitä tohtoriksi opiskelu geotieteiden parissa oikeastaan tarkoittaa. Tulen päivittämään blogiani säännöllisen epäsäännöllisesti.